mcaren kansainvälistymishankkeelle vetoapua EU:n kehittämisrahoituksella
mcare toimii pohjoismaisesti elektroniikkalaitteiden korkeatasoisena huolto- ja kiertotalouspalveluntarjoajana. Avainasiakkaitamme ovat jälleenmyyjät, vakuutusyhtiöt, puhelinoperaattorit sekä muut yritykset, kuluttajia unohtamatta. mcaren asiakas- ja kumppanityytyväisyys ovat vuosi toisensa jälkeen huipputasolla.
mcaren huoltoliiketoiminta on onnistunut hankkimaan vahvan markkina-aseman Pohjoismaissa ja konserni tavoittelee nyt nopeaa liikevaihdon kasvua kansainvälisyyttä lisäämällä. Kasvua haetaan laajentamalla kunnostettujen elektroniikkalaitteiden myyntiä Suomen ulkopuolelle, SLA+-palveluliiketoiminnan avaamisella uusille markkinoille Euroopassa, sekä kasvattamalla huoltoliiketoiminnan potentiaalia monimerkki-huoltopalveluiden kansainvälistymisellä.
mcarelle on myönnetty EU:n rahoitustukea, ja näillä ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden tarkoituksenaon luoda mahdollisuuksia liiketoimintojen nopealle kansainvälistymiselle.
Tammikuussa 2022 käynnistyvien hankkeiden aikana tehdään laaja-alaisesti kansainvälistymiseen liittyviä selvityksiä ja toimenpiteitä. Työtä taustoitetaan markkinakartoituksella kohdemarkkinoilla. Tavoitteena on luoda kattava kansainvälistymisstrategia toiminnan tehokkuuden takaamiseksi. Markkinatutkimuksen lisäksi hankkeeseen kuuluu yhteistyökumppaneiden ja myyntikanavien valinta, brändi- ja tuotetietoisuuden lisäämiseen tähtäävien toimenpiteiden suunnittelu sekä myynnin / jakelukanavien suunnittelu.